
torstai 17. joulukuuta 2009
torstai 8. lokakuuta 2009
Rumpu valmiina ja lisää hirviruokaa! Aurajuustosuppishirvisoppaa ja paisti pakkasesta suoraan uuniin!
Lomautusjakso alkoi mukavasti rummuntekokurssilla kouvolassa, ja rumpukin valmistui!
Olen rummutellutkin sitten melkein joka päivä. Onneksi asutaan maalla... Timi ja Nata ovat olleet sisällä, ja Timi etenkin tulee oikein lähelle kun rummutan.
Pakastinta piti vähän järjestellä uudelleen kun tuli ensimmäinen hirvenlihasatsi uutta satoa kotiin. Sieltä löytyi pohjalta kokonaisia paisteja, joita en ollut muistanut siellä olevankaan, joten laitoinkin leivän päälle laitettavaksi tätä herkkua:
Hirvipaisti pakastimesta suoraan uuniin
1,5 kg jäistä hirvenlihaa
1 l vettä
1 dl merisuolaa
1 tl sokeria
20 rouhittua katajanmarjaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
Kytke uuni lämpenemään 100 asteeseen. Pane pakastettu lihakimpale jäisenä ritilälle uuniin, ja sen alle uunipannu tai astia jossa on vettä. Kun liha on pari tuntia ollut uunissa, työnnä keskiosaan lihalämpömittari.
Anna lihan olla uunissa, kunnes lihalämpömittari näyttää 75 astetta. Tähän kuluu ainakin 10-12 tuntia.
Tee mausteliemi:
Kiehauta vesi suolan ja mausteiden kanssa. Laita paisti kulhoon tai vaikka kaksinkertaiseen pakastuspussiin tms. ja kaada kuuma liemi päälle. Sulje pussin suu ja anna vetäytyä viileässä ainakin 4-5 tuntia.
Jos tekee tämän isommasta paistista, voi maustelientä ruiskuttaa lisäksi vaikka kinkunsuolausruiskulla paksumpiin kohtiin. Semmoisia saa esimerkiksi apteekista.
Sitten tein ihan uusista lihoista tämmöistä soppaa:
Suppilovahvero-aurajuusto-hirvikeitto:
2 l tuoreita suppilovahveroita (tai litra pakastettuja)
1 l hirvenlihaa jauhettuna tai paloina
paketti aurajuustoa
140 g tuubi tomaattipyrettä
2 dl luomukevytkermaa
vehnäjauhoa suurustamiseen
Sysmän luomukasvisliemijauhetta
merisuolaa
rouhittua mustapippuria
vettä
Keitetään kokoon sienet pannulla, ja paistetaan lihat. Laitetaan kattilaan veteen kiehumaan mausteiden kanssa. Lisätään tomaattipyree ja aurajuusto ja keitellään lihat kypsiksi, puolesta tunnista tuntiin. Lisätään vehnäjauho kermaan ja suurustetaan keitto. Keitetään vielä noin 10 minuuttia ja tarkistetaan maku. Aurajuustohan on itsessään aika suolaista, joten suolaa kannattaa laittaa aluksi varovaisemmin, sitähän voi sitten lisätä tarvittaessa.
Tästä keitosta tulee muuten oikein hyvää myös ilman lihaa, pelkkänä sienisoppana. Alkuperäinen resepti onkin juuri semmoinen soppa kirjasta "Metsän antimet". Olen sitä vaan vähän säätänyt omaan makuuni sopivaksi, eli tässä minun versiossani on suunnilleen enemmän kaikkea muuta paitsi vettä...
torstai 1. lokakuuta 2009
askarteluja ja hirvijahtia
Vierähtipäs taas tovi ettei ehtinyt kirjoitella!
Osmo on ollut hirvijahdissa Mäntyharjussa Reiskan kanssa, ja päivät ovat heillä olleet matkoineen aika pitkiä. Eilen oli porukan ensimmäinen hirvi kaatunut! Ja vasa oli tullut tänään mutta metsäläiset ovat vielä metsässä.
Minä olen käyttänyt hirvijahtileskeyden luoviin projekteihin, ja valoin betonikynttilänjalkoja taas uuden satsin. Jos vaikka saisi niitä joulumarkkinoille myyntiin. Kun on alkamassa tuo parin viikon lomautusjaksokin, niin olisi aikaa niitä väsätä... Valoin myös kipsisiä sydämiä ja enkeleitä.
Ja ruokaakin tuli tehtyä: Laitoin perunasipulisekoitusta uuniin 3 juuston ruokakerman kanssa ja kaveriksi tein hirvenkäristystä:
Hirvenkäristys:
1,5 kg hirvipaistia
140 g pekonia
5 dl vettä
voita
muutama maustepippuri
suolaa maun mukaan
Leikkaa kohmeinen hirvenpaisti ohuiksi käristyspaloiksi. Käristä padassa pekonit ja lihat. Jos pekonin rasva ei riitä niin käytän ihan surutta voita, hirvenliha on itsessään niin vähärasvaista. Lisätään pataan vähän kerrassaan vettä, suolaa ja pippureita ja kypsennetään noin tunti-puolitoista. Ja kaveriksi puolukkahilloa lautaselle...
Ja kävinhän metsässä minäkin... rummuntekokurssi aloittaa mukavasti tuon parin viikon taidepaussin töistä, ja tarveainelistassa oli rumpukapulan varsi luonnonpuusta. Otin Timin ja Natan matkaan ja löysin kuivuneen katajan, josta sain hyväntuoksuisen ja käteen sopivan varren! Ihanaa, saan viimeinkin itselleni oman rummun!
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Säilöntä jatkuu ja metsäänkin ehdittiin!
Lauantaina säilöimme Tanjan kanssa lisää syksyn satoa. Aamulla keittelimme puolukkahilloa ja vielä maijallisen mehua puolukasta ja omenasta.
Meille oli luvassa vielä ämpärillinen luumuja, ja koska tiesin että Heinolassa ei ollut sen enempää hillosokeria kuin lasipurkkejakaan, lähdimme Lahteen. Kolme tuntia (!) kiersimme ja viimein keskustasta löytyi lasipurkkeja... Hillosokeria löytyi sentään sieltä aika helposti. Todellinen säilöntäbuumi päijät-hämeessä? Ilman Tanjan apua olisi kyllä luumunkivestys saattanut saada meikäläisestä niskalenkin! Kiitos avusta Tanja! Illalla saatiin sitten säilottyä luumuja Madeirassa:
Luumut Madeirassa
2 kg luumuja
1 kg hillosokeria
4 dl Madeiraa
Sekoitetaan kaikki ja keitetään noin 20 min ja purkitetaan. Tämäkin oli ihan hyvää, jos raaskii käyttää Madeiraa säilöntään... Rommilla tehdyt olivat kyllä ehkä vielä parempia.
Sunnuntaina olikin sitten metsäpäivä. Lähdettiin isommalla porukalla metsään, 5 aikuista ja 3 lasta ja yksi Nata. Kaikki olimme oikein reippaita, puolukkaa saatiin monta ämpäriä, ja sieniäkin yksi! Kukaan ei kiukutellut eikä tarvinut laastaria tai kyypakkausta tai lämpökameraa. Ja eväät olivat hyvät ja niitä oli riittävästi.
Kiitos kivasta päivästä Osmo, Tarja, Erkki, Juuso, Hanna, Ville-Veikko ja Olli-Pekka ja Nata! Tässä meitä on monta metsässä levällään!
torstai 17. syyskuuta 2009
viimeiset aroniat talteen!
Siinä puuhassa menikin koko ilta, kun ensin metsästin hillosokeria kaupungilta, se näytti loppuneen joka paikasta. Ilmeisesti tämän vuoden marjasato on ollut keskimääräistä parempi. Löysin sitä kuitenkin, ja mehustin pari maijallista ja keitin hyytelöä noin tupla-annoksen ohjeesta. Siis kokonaisesta punkkupullollisesta tein hyytelöä! Kaikki lasipurkit menivätkin sitten tähän satsiin, vaikka työkaverini Anneli on kantanut minulle täydellisen kokoisia lasipurkkeja pitkin syksyä! Mutta nyt on Aroniat meidän mäeltä säilötty parempaan talteen, ja ne olivatkin viimeiset! Nyt olisi metsässä enää pihlajanmarjaa ja puolukkaa...maanantai 14. syyskuuta 2009
koirankasvatusta, juhlia ja säilöntää!
Lomaviikko oli vilkas ja säät kyllä suosivat!
Menelmacar-kennelistä ei ole tullut pitkään aikaan yhtään koiranpentua maailmalle, mutta nytpä yhtenä päivänä tuli... Rotukin on aivan uusi, vähäkääpiösnautseri! Tarina on sellainen, että ystävällämme Juusolla oli 10-vuotissyntymäpäivät tulollaan, ja hänellä on haaveena olla parin vuoden kuluttua oikean kääpiösnautserin omistaja. Ajattelin että ajankulua voisi ehkä helpottaa vähäkääpiösnautseri... Semmoinen sitten meidän kennelistä syntyi, nimenä on Menelmacar Make it Happen!, isä on Reima Rautalanka ja emä on Villaihme. Väri on pippuri&suola. Synnytys tapahtui normaalisti ja kesti pari tuntia, pentu syntyi 10.9. ja oli luovutusikäinen jo 13.9. eli tosi hyvin on kehittynyt. Tässä pari kuvaa reippaasta hauvavauvasta!


Rekisterikirja tuli koiralle toki mukaan, suku on sentään laaja. On kuulema ollut kiltti ja sopeutunut uuteen kotiin hyvin. Onnea siis Juusolle vielä kerran, ja kärsivällisyyttä odotukseen! Ja Kiitos Tarja ja Erkki ja Juuso kivoista kekkereistä!
Osmo toi veljensä raksalta tuliaisiksi Eijan lähettämiä luumuja ämpärillisen. Niistähän piti sitten heti tehdä jotain, etteivät mene pilalle. Löysin luumukompotin ohjeen, jota vähän mukailin vastaamaan kaapista löytyviä aineksia, ja tämmöistä tuli:
3 kg luumuja perattuina kivettömiksi
1,5 kg hillosokeria
3 tl kanelia
4 dl vettä
2 dl tummaa rommia
Tätä settiä keitellään semmoinen 20 minuuttia ja purkkiin sitten vaan. Tänään maistettiin jätskin kanssa ja oli aika hyvää... Kiitos Eija! Ja kiitos Eija vielä viimeisestä muutenkin! Lauantain teatteri-ilta oli hieno elämys!
perjantai 4. syyskuuta 2009
Ruokapuuhissa!

Pallopullat jalostan huomenna, nyt ne ovat vielä ihan jäisiä. Halkaisen ne ja uitan munamaidossa, ladon sitten uunivuokaan sokerin ja kanelin kanssa ja paistan. Päälle voi tarjolle laittaa vaikka "Mustasaska"hilloa, jota tein marjatuomipihlajasta ja mustaherukasta muutama viikko sitten. Ja eikun siten kahvia kyytipojaksi!
maanantai 31. elokuuta 2009
ulkoilua ja askartelua
Osmo oli lauantaina ampumakisoissa ja iltasella vielä talkoissa ST-kisoissa, joissa tuttavamme oli ratamestarina.

Kynttilöiden teko tapahtui näin:

Pinnan laseerauksen jälkeen ne näyttävätkin sitten tältä!

Tässä lähikuvaa sinisellä paneeliässällä laseeratuista...

Nämä siniset veimmekin illalla heti tuliaisiksi, kun kävimme Tanjan kanssa kyläilemässä Sadulla Valkealassa. Siellä oli pikkuista koiraa päässyt puremaan kyy, ja täytyi hauvavauvaa vähän nesteyttää. Helmi-tytteli onneksi toipui hienosti!
Sunnuntaina tein sitten uusia betonivaluja ja Osmo kävi kalassa. Illalla lähdimme Osmon kanssa vielä viemään Reiska-laikaa metsään. Reiska saikin hirvihaukun, ja pääsimme vielä testaamaan että tuleeko hiljaa viheltämällä pois. Tulihan se! Hieno poika! Iltasella oli sateen jälkeen oikein hieno ilmakin. Kuu näkyi hyvin puitten latvojen takaa ja suolta työntyi usvaa kielekkeinä metsään... Mikä siinä oli haukkua kuunnellessa...
tiistai 25. elokuuta 2009
Lenkkeilyä Natan ja Timin kanssa

keskiviikko 19. elokuuta 2009
maalia ja mustikkaa!
Sain varaston seinän maalattua loppuun, Samoin koiramummo Natan ja oman tukkani... Natassa valkoinen maali ei näy, mutta tässä mun tukassa kylläkin... Ehkä se lähtee pois...Joskus!
Osmo oli myös ahkera, tuli metsästä kahden täyden mustikkaämpärin kanssa! Taidan lähteä perkuutalkoisiin!
tiistai 18. elokuuta 2009
Sataa sataa ropisee...
Ajattelin että olisin tänään tehnyt vähän pihahommia, mutta en tuonne vesisateeseen mene kun on yhtä akuutteja hommia katon allakin... Taidan laittaa pannarin uuniin illaksi, ja sitten voisin maalata vähän puutarhavarastoa...
Aloitin puutarhavaraston sisäseinän maalausta valkoisella sokkelimaalilla, kun varasto oli niin pimeä, ja siellä täytyy kuitenkin käydä vähän väliä. Siellä oli paljas lecaharkkoseinä vaan. Nyt kun viikonloppuna sain 3 seinää neljästä maalattua, niin alkaa kokea valaistumista sekin paikka! Ehkä jo ensi viikonlopuksi saisi sinne tavarat takaisin... autotalli on juuri nyt vähän täynnä...

