maanantai 31. elokuuta 2009

ulkoilua ja askartelua

Sari:

Vietimme oikein puuhaviikonloppua, joskin suurimmaksi osaksi eri puuhissa...
Osmo oli lauantaina ampumakisoissa ja iltasella vielä talkoissa ST-kisoissa, joissa tuttavamme oli ratamestarina.

Minä puolestani laseerailin edellisenä viikonloppuna valamiani betonisia kynttilänjalkoja. Innostuin Malena Skoten kirjasta Betoni on kaunista ja päätin kokeilla mitä betonista saa aikaiseksi... Näköjään vaikka mitä. Tein aikaisemmin kesällä tämmöisen "Vettä laskevan Veenuksen" meille piha-altaaseen kun kaupassa ei ollut myytävänä semmoisia kuin olisin halunnut...


Kynttilöiden teko tapahtui näin:

Vuorasin pahviset valuputket piirtoheitinkalvolla johon olin kiinnittänyt muovisesta pitsiliinasta leikattuja kuvioita. Valoin putket sitten täyteen betonia ja painoin teipillä hivenen paksunnetun tuikkukynttilän pohjuksen märkään massaan ja jätin viikoksi kuivumaan. Tältä ne näyttivät valettuina:




Valoin samalla niiden seuraksi saippuamuotissa simpukankuoria, jotka kuvassa oikealla. Puolen viikon maissa irrotin valut putkista ja samoin irrotin tuikkupohjat ja jätin vielä kuivumaan. Lauantaina viimeistelin reunat ja pohjat hiekkapaperilla ja sitten laseerasin semmoisilla väreillä mitä remontin jäljiltä oli jäänyt... Eli paneelilakkaa, sinistä ja valkoista!

Pinnan laseerauksen jälkeen ne näyttävätkin sitten tältä!


Tässä lähikuvaa sinisellä paneeliässällä laseeratuista...


Nämä siniset veimmekin illalla heti tuliaisiksi, kun kävimme Tanjan kanssa kyläilemässä Sadulla Valkealassa. Siellä oli pikkuista koiraa päässyt puremaan kyy, ja täytyi hauvavauvaa vähän nesteyttää. Helmi-tytteli onneksi toipui hienosti!


Sunnuntaina tein sitten uusia betonivaluja ja Osmo kävi kalassa. Illalla lähdimme Osmon kanssa vielä viemään Reiska-laikaa metsään. Reiska saikin hirvihaukun, ja pääsimme vielä testaamaan että tuleeko hiljaa viheltämällä pois. Tulihan se! Hieno poika! Iltasella oli sateen jälkeen oikein hieno ilmakin. Kuu näkyi hyvin puitten latvojen takaa ja suolta työntyi usvaa kielekkeinä metsään... Mikä siinä oli haukkua kuunnellessa...










tiistai 25. elokuuta 2009

Lenkkeilyä Natan ja Timin kanssa

Sari:

Töiden jälkeen lähdin lenkille Natan ja Timin kanssa, kun keli näytti vielä ihan hyvältä, vaikkakin oli pilvistä. Huominen päivä menee kuitenkin autossa ja koulutuksessa istuessa, joten paras verytellä tänään!

Vanhukset jaksoivat ihan mukavasti kävellä kylille ja takaisin. Nata saa vielä metsätiellä juosta irti ja omaa tahtiaan, kun se ei mihinkään töllöntöihin enää lennä.

Osmo kävi kaatamassa tuttumme pihapuun, siinä oli hänelle lenkkiä tällä kertaa.

Sunnuntaina valoin kynttilänjalka-aihioita betonista. Nyt ne ovat autotallissa kuivumassa ja odotan innolla että pääsen kokeilemaan mitä niistä tuli... Vielä olivat märkiä, kun otin yhden kokeeksi auki, joten olkoot seuraavaan viikonloppuun rauhassa.

Tässä kuvassa Nata lähettää terkkuja kaikille tutuille! Otin kuvan pari viikkoa aikaisemmin kun kävimme Äidin kanssa Mommilanjärvellä kuvailemassa.



Ja tässä Timi lenkin jälkeen ystävämme Anne Piiraisen ikuistamana! Kuvat ovat tältä kesältä, vaikkakaan eivät tältä päivältä. Fiilikset kuitenkin yhtä relat!


keskiviikko 19. elokuuta 2009

maalia ja mustikkaa!

Sari:
Sain varaston seinän maalattua loppuun, Samoin koiramummo Natan ja oman tukkani... Natassa valkoinen maali ei näy, mutta tässä mun tukassa kylläkin... Ehkä se lähtee pois...Joskus!
Osmo oli myös ahkera, tuli metsästä kahden täyden mustikkaämpärin kanssa! Taidan lähteä perkuutalkoisiin!

tiistai 18. elokuuta 2009

Sataa sataa ropisee...

Sari:
Ajattelin että olisin tänään tehnyt vähän pihahommia, mutta en tuonne vesisateeseen mene kun on yhtä akuutteja hommia katon allakin... Taidan laittaa pannarin uuniin illaksi, ja sitten voisin maalata vähän puutarhavarastoa...

Aloitin puutarhavaraston sisäseinän maalausta valkoisella sokkelimaalilla, kun varasto oli niin pimeä, ja siellä täytyy kuitenkin käydä vähän väliä. Siellä oli paljas lecaharkkoseinä vaan. Nyt kun viikonloppuna sain 3 seinää neljästä maalattua, niin alkaa kokea valaistumista sekin paikka! Ehkä jo ensi viikonlopuksi saisi sinne tavarat takaisin... autotalli on juuri nyt vähän täynnä...

lauantai 15. elokuuta 2009

Jostakin on alettava...

...Tämäkin homma! Ajattelimme että tämä olisi kiva tapa tarjota kuulumisia vanhoille ja uusille tutuille! Olemme kyllä yleensä aika laiskoja päivittelemään (sekä sivustoja että maailman tapahtumia) mutta yritetään !